sunnuntai 4. lokakuuta 2015

English Afternoon Tea 1.10.2015

Uppouduimme teen ja englantilaisen teekulttuurin maailmaan Uudenmaan Marttojen kurssilla ja leivoimme toinen toistaan herkullisempia makeita ja suolaisia leivonnaisia teen kanssa nautittavaksi. Teelaatujakin oli tarjolla useampia.

Illan menu oli seuraava:


Marketta ja Maarit täyttävät skonsseja.

Kaikki leivonnaiset onnistuivat ja maistuivat erinomaiselta laadukkaan teen kanssa. Monen suosikiksi nousi Bara Brith -leipä, joka sisältää runsaasti vahvassa teessä liotettuja kuivattuja hedelmiä. Leipä on alla olevassa kuvassa etuoikealla.

Suolaisia leivonnaisia

Takana hillolla ja kermavaahdolla täytettyjä skonsseja, etualalla shortbread-pikkuleipiä ja Victoria sponge -kakku.
Mutta ei Kädentaitomarttojen iltaa, että puhe ei kääntyisi käsitöihin. Puhuimme ainakin puoliksi tosissaan siitä, että voisi järjestää pannumyssyillan.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Tallinnan matka



EDIT 4.10.2015: Matka jouduttiin peruuttamaan, koska lähtijöitä ei ollut riittävästi. Yritetään uudelleen syksyllä 2016.

Kädentaitomarttojen syksyn ohjelmassa on matka Tallinnaan pe 6.11. – la 7.11.2015. Matkan pääkohde on perinteiset Martin markkinat, jossa on tarjolla parasta virolaista kädentaitoa ja käsitöitä. http://www.folkart.ee/eng/st-martins-day-fair Sen lisäksi käymme yhdessä mm. Karnaluksissa ja aikaa on myös omatoimiseen kaupunkiin tutustumiseen.

Alustava matkaohjelma on seuraava:

Pe 6.11.
Klo 7.30 tapaaminen Länsisatamassa
Klo 8.30 laiva lähtee (Eckerö Linen M/s Finlandia)
Aamiainen laivalla klo 9.30
Klo 11 saapuminen Tallinnaan, jossa bussi odottaa meitä
Lähdemme liikkeelle bussilla ja käymme Eesti Tekstiilin (iso kangaskauppa) myymälässä.
Bussi jättää meidät hotellille viimeistään klo 16.
Omatoimista ohjelmaa
Yöpyminen Viru-hotellissa kahden hengen huoneissa (lisämaksusta 1 hengen huone)

La 7.11.
Aamiainen hotellissa
Klo 9.00 lähdemme liikkeelle bussilla.          
Ensimmäisenä kohteena Karnaluks
Sen jälkeen jatkamme Martin markkinoille, josta lähtö noin klo 17.
Laiva lähtee klo 18.45, saapuminen Helsinkiin klo 21.15

Matkan varaukset ja järjestelyt hoidetaan keskitetysti, mutta matkalla ei ole varsinaisia matkanjohtajapalveluita eikä opasta.  Jokainen huolehtii itse tarvittavista vakuutuksista.

Matkan toteutuminen edellyttää vähintään 15 osallistujaa. Matkan hinta on noin 130 – 150 euroa riippuen matkustajien lukumäärästä (yhden hengen huoneessa  170 – 190 euroa). Ilmoittautuminen 25.9. mennessä seuraavan linkin kautta http://goo.gl/forms/amqFS64bgl.  Ilmoittautuminen on sitova. Jos perut matkan, voit hankkia tilallesi toisen henkilön.

Matkaohjelma tarkentuu vielä. Lopullinen matkaohjelma lähetetään ilmoittautuneille myöhemmin.

Matka on tarkoitettu ensisijaisesti martoille, mutta martta voi ottaa mukaansa myös marttahenkisen ystävänsä. 

Lisätiedot: kadentaitomartat@gmail.com

Kädentaitomartat retkellä Järvenpäässä


 Kädentaitomartat suuntasivat aurinkoisena syyskuun lauantaipäivänä retkelle Järvenpäähän. Ensimmäinen kohteemme oli Järvenpään taidemuseon Aino Sibelius -näyttely. Oppaan johdolla saimme tutustua suuren taiteilijan puolisoon ja hänen elämäänsä. Näyttelyssä oli esillä Ainon käsitöitä puutöistä ja huonekaluista verkkopitseihin ja kirjontatöihin, jotka kiinnostivat meitä Kädentaitomarttoja tietysti aivan erityisesti.



Taidemuseosta suuntasimme viehättävään lankakauppa-kahvilaan Lentävään Lapaseen, jossa oli sattumalta samana iltapäivänä vieraana myös neulesuunnittelija Janina Kallio, http://www.studiokallio.com/ esittelemässä huivimallejaan, joista osaa oli saatavilla myös painettuina suomenkielisinä ohjeina. Janina Kallion ohjeita löytyy kattavasti Ravelrysta: http://www.ravelry.com/designers/janina-kallio

Herkullisista leivonnaisista nautiskellen oli mukavaa istahtaa vielä hetkeksi alas neulomaan ja vaihtamaan ajatuksia Aino Sibelius -näyttelyn tiimoilta. Janina Kallio kertoi meille omasta työstään neulesuunnittelijana, ja osa meistä teki tietty ostoksiakin Lentävän Lapasen hyvistä valikoimista.