sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Valkosuklaajuustokakku

Kädentaitomarttojen 3-vuotisjuhlaa vietettiin syyskuussa. Juhlaan katettiin yhteisvoimin jälkiruokapöytä, jossa oli tarjolla monenlaisia herkkuja. Puolukoilla koristellun valkosuklaajuustokakun ohjetta on kyselty jälkikäteen, joten laitetaan se tänne blogiin jakoon.


Kakku on gluteeniton.

Pohja:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
¾ dl  kookosjauhoa (Risenta)
¾ dl  mantelijauhoa (Risenta)
½ tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl vispi- tai kuohukermaa
200 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä

Päälle:
tuoreita puolukoita tai jäisiä pakastepuolukoita
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun (jauhottamiseen voi käyttää mantelijauhoa) irtopohjavuokaan ja paista kakkupohjaa 200-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia. Kumoa kakkupohja ja anna jäähtyä.

Pese irtopohjavuoka, vuoraa sen pohja leivinpaperilla ja aseta kakkupohja vuokaan.

Pane liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita sulatettu ja hieman jäähtynyt valkosuklaa tuorejuuston joukkoon. Lisää seokseen kermavaahto ja sokeria maun mukaan.

Kuumenna 1-2 rkl vettä kiehuvaksi ja sekoita siihen kuivaksi puristetut liivatelehdet. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Sekoita täyte tasaiseksi ja levitä pohjan päälle. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Irrota juustokakku vuoan reunoista varovasti veitsellä ja nosta tarjoiluvadille.


Levitä kakun päälle puolukat. Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi ja sekoita joukkoon hyytelösokeri (pakkauksen ohjeen mukaan). Kaada ohuena nauhana tai levitä lusikalla hyytelösokeriliuos puolukoiden päälle.

Vohveli- ja mansikkavirkkaus

Lokakuun marttaillassa opeteltiin uusia virkkaussilmukoita. Tässä niiden ohjeet ja pari linkkiä tueksi.

Vohvelivirkkaus (englanniksi waffle crochet stitch)


Vohvelivirkkauksen juju on kohopylväs. Kohopylväs virkataan edellisen kerroksen pylvään ympärille siten, että otetaan langankierto koukulle, koukku pistetään sisään pylvään oikealta puolelta ja koukataan ulos pylvään vasemmalta puolelta ja vedetään lanka koukulle. Tämän jälkeen pylväs virkataan loppuun normaalisti vetämällä lanka ensin kahden koukulla olevan silmukan läpi ja vielä uudelleen kahden silmukan läpi.

Novitan sivuilla on selkeä kuvallinen ohje kohopylvään virkkaamisesta: https://www.novitaknits.com/fi/fi/tutorials/virkkaus/novita-kohopylvas-virkkausohje

Virkkaa ensin kolmella jaollinen määrä ketjusilmukoita plus 4 ketjusilmukkaa.

Aloita virkkaamalla kerros pylväitä. Tee ensimmäinen pylväs koukusta lukien 3. silmukkaan ja virkkaa pylväs jokaiseen ketjusilmukkaan. Tee kerroksen lopussa 2 ketjusilmukkaa ja käännä työ.

2. kerros (vohvelin oikea puoli):
Virkkaa ensimmäiseen silmukkaan pylväs. Toiseen silmukkaan *kohopylväs niin, että otat langan koukulle, työnnät koukun edellisen kerroksen pylvään takaa ja vedät langan koukulle. Vedä lanka sitten kahden koukulla olevan silmukan läpi ja uudelleen kahden silmukan läpi. Virkkaa 2 tavallista pylvästä.* Toista * - *.
Tee kerroksen lopussa 2 ketjusilmukkaa ja käännä työ.

3. kerros (vohvelin nurja puoli):
Virkkaa kohopylväät päinvastaisiin kohtiin kuin oikealla. Tee tavallinen pylväs kohopylvään kohtaan ja kohopylväät tavallisten pylväiden kohdille.
Virkkaa * 1 pylväs ja 2 kohopylvästä*. Toista * - * kerroksen loppuun. Tee 2 ketjusilmukkaa kääntymistä varten.


Jatka virkkaamalla vuorotellen oikean ja nurjan puolen vohvelikerroksia (kerroksia 2 ja 3).

Mansikkavirkkaus


Mansikkavirkkaus tehdään kahdella värillä, esimerkiksi vihreällä ja punaisella. Väriä vaihdetaan joka kerroksella, joten tasona virkattaessa se lanka, jota ei käytetä, kuljetetaan mukana ja virkataan piiloon.

Ohje:
Virkkaa neljällä jaollinen määrä ketjusilmukoita punaisella langalla. Tee kiinteä silmukka koukusta laskien toiseen silmukkaan. Virkkaa ensimmäinen kerros kiinteitä silmukoita. Tee 1 ketjusilmukka ja käännä työ. 

2. kerros:
Virkkaa * 3 kiinteää silmukkaa, 5 pylvästä seuraavaan silmukkaan*. Toista * - * kerroksen loppuun. Käännä työ.

3. kerros:
Vaihda vihreä lanka. Huom! Kuljeta punainen lanka mukana (virkkaa se kiinteisen silmukoiden sisälle piiloon.) Tee 1 ketjusilmukka kääntymiseen.Virkkaa edellisen kerroksen kiinteisiin silmukoihin kiinteitä silmukoita. Edellisen kerroksen pylväsryhmään virkkaa 5 kiinteää silmukkaa yhteen seuraavasti: *Pistä koukku ensimmäisen pylvään yläreunasta ja vedä lanka koukulle, toista tämä jokaisen pylvään kohdalla. Koukulla on yhteensä 6 silmukkaa. Ota lanka koukulle ja vedä kaikkien koukulla olevien silmukoiden läpi. Virkkaa 1 ketjusilmukka. Virkkaa 3 kiinteää silmukkaa.* Toista *-*. Käännä työ.

4. kerros:
Vaihda punainen lanka. Huom! Kuljeta nyt vihreä lanka mukana (virkkaa se kiinteisen silmukoiden sisälle piiloon.) 

Tee 1 ketjusilmukka kääntymiseen. Virkkaa 1 kiinteää silmukka, *5 pylvästä seuraavaan silmukkaan, 3 kiinteää silmukkaa*. Toista * - * kerroksen loppuun. Käännä työ.

Pylväsryhmät tulevat edellisen mansikkakerroksen pylväsryhmien väliin.

5. kerros: Virkkaa vihreällä langalla kuten 3. kerros.

Toista kerroksia 2.-5.

Helpoiten mansikkavirkkauksen idea selviää Kodin Kuvalehden sivuilta löytyvän videon avulla:
 
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/tee_itse/virkkaus/nain_virkkaat_mansikoita